Pitkis-Sport -liikuntaleiri

Yhteinen reitti liikunnan riemuun!

Pitkis-Sport liikuntaleiriä vietetään 1.-5.7.2019 Kokemäen Pitkäjärvellä. Vuosikymmenien aikana kymmenet tuhannet, pääosin Satakuntalaiset lapset ja nuoret ovat saaneet nauttia liikunnan iloista ja riemuista Pitkis-Sportilla.

Pitkis-Sport liikuntaleiri järjestetään aina viikolla 27 ja paikkana on Kokemäen Pitkäjärvi.


Mikä on Pitkis-Sport liikuntaleiri?

  • Leirin järjestäjä: Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry LiikU.
  • Suomen suurin jokavuotinen monipuolisuusleiri.
  • Pitkistä on järjestetty vuodesta 1963.
  • Leiri kerää kesäisin n. 1500 lasta ja nuorta telttailemaan Kokemäen Pitkäjärvelle.
  • Kouluttajia ja muita vapaaehtoistoimijoita on mukana n. 250 henkilöä.
  • Leiri on pääosin 7-14-vuotiaille. Myös alle kouluikäisille, perheille ja nuorille on omat vaihtoehdot.
  • Lajivaihtoehtoja on 48, lisäksi esittelylajeja n. 20.
  • Leirin aikana jokainen tutustuu ainakin kolmeen eri lajiin.
  • Urheiluseuraan kuuluminen tai aikaisempi lajikokemus ei ole välttämätöntä.
  • Ilmoittautuminen seuraavan kesän leirille avataan noin vuosi ennen leirin alkua osoitteessa www.pitkissport.net.

Iloa Liikkeellä!

Leirille saavutaan maanantaina kello 14.00–16.30. Silloin pääset pystyttämään telttaa ja tutustumaan tuleviin leirikavereihin. Aloitetaan leiri yhdessä ja yhtäaikaa. Liian aikaisin saapuvat leiriläiset ovat turvallisuusriski eikä leirin järjestäjä ole vastuussa ennen saapumisaikaa tulleista leiriläistä.

Liikuntaleikkejä
Lajitutustumisia
Lajitaitojen kehittämistä
Hienot leirituotteet
Telttailua
Uusia ystäviä
Vierailupäivä
Disco

Aiheeseen liittyvät uutiset

Oma käsipyyhe paperin sijaan


Pitkiksen siistijät Miia (vas.), Maija (oik.) ja Anne-Maarit huolehtivat vessojen, suihkujen, rantasaunan, solujen ja jäähallin siisteydestä. Heidän apunaan on myös esimerkiksi nuorisojohtaja 2 -leiriläisiä.


Luontoa on ajateltu leirillä myös vessa-asioissa. Siistijät muistuttavat, että leiriläisillä tulisi olla mukana oma pyyhe käsien kuivaamista varten. Vessapaperia ei pidä siihen tarkoitukseen käyttää. Esimerkiksi rantasaunan vessassa kuluu tällä hetkellä 180 wc-paperirullaa ja kaksi isoa paperikiekkoa päivässä. Tässä olisi vielä leirin lapsilla ja aikuisilla tsemppaamisen paikka.


Siistijöiden mukaan suurin osa leiriläisistä käyttäytyy tiloissa moitteettomasti. He kuitenkin toivovat, että sekä kotona ennen leirin alkua että leirin aikana lapsia muistutettaisiin asiallisesta vessakäyttäytymisestä. "Jos vessa on kovin likainen, se vaikuttaa kaikkiin, sillä tilat joudutaan sulkemaan siivouksen ajaksi", Maija muistuttaa. (A.T./4.7.18)

Tapahtumat

Pääyhteistyökumppanit