Uutiset

Fiiliksiä Rauman lajikoulusta

Lajikoulut ovat jo kovassa vauhdissa sillä Raumankin viikko on jo saatu päätökseen. Sää oli koko viikon tuulinen, mutta erilaiset lajit pitivät lapset lämpiminä. Lajit pysyivät samoina kuin viime viikolla. Ohjelmassa oli erilaisia pallopelejä kuten lippupalloa ja nuijapalloa, jotka osoittautuivat koko viikon suosikeiksi. Pallopelien lisäksi tutustuimme toisiimme leikkien ja pelien avulla sekä kisailimme erilaisten skabojen parissa.


Ohjaajien fiilis maanantain jälkeen oli odottava. Lapset lähtivät heti toimintaan mukaan ja se on ohjaajien mielestä aina hyvä asia. Viikon edetessä mieli pysyi hyvänä ja kokonaisuudessaan viikko oli onnistunut. Viikon päätteeksi moni lapsi olisi halunnut jatkaa tekemisentäytteistä viikkoa pidempään.


Viimeisenä päivänä reippaat leiriläiset saivat osallistumisdiplomin, Pitkis-juomapullon ja Huuhkajien Tervetuloa pelaamaan- kortin.


Ensi viikolla kesätyöläiset ovat muissa hommissa, mutta lajikoulut jatkuvat viikolla 26 Kokemäellä. Tilaa on edelleen, joten ei kuin ilmoittautumaan!


Tapahtumat

Pääyhteistyökumppanit