Pitkis-Sporttikiertue

Mikä on Pitkis-Sporttikiertue?

Pitkis-Sporttikiertue on kouluja kiertävä karavaani, jossa tutustutetaan oppilaita ja opettajia liikunnan iloihin ja riemuihin. Päivän aikana oppilaat pääsevät kehittämään liikuntataitojaan.

Missä ja kenelle Sporttikiertue on?

Tapahtumat järjestetään pääosin koulujen omilla piha-alueilla, lähikentillä tai saleissa. Kouluille ja nykyisin myös päiväkodeille on järjestetty kiertueita aina vuosittain monen eri lajin kanssa eri puolilla Satakuntaa.

Pitkis-Sporttikiertue on myös tilaustuote, jonka kunnat, koulut tai seurat voivat tilata.

Aiheeseen liittyv�t uutiset

Pitkis-Sporttikiertue 2022

Pitkis-Sporttikiertue on kouluja kiertävä karavaani, jossa tutustutetaan oppilaita ja opettajia liikunnan iloihin ja riemuihin. Päivän aikana oppilaat pääsevät kehittämään liikuntataitojaan.

Pitkis-Sporttikiertueen järjestää Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry yhteistyössä paikallisten seurojen kanssa.

Sporttikiertueella voi löytyä se oma laji, jota voi jatkossa harrastaa läheisessä urheiluseurassa, perheen kanssa tai vaikkapa kaveriporukassa. Tapahtumat järjestetään pääosin koulujen omilla piha-alueilla tai lähikentillä.

Kiertueen järjestäjät ovat valinneet kierrettävät koulut. Kiertueelle valituille kouluille infotaan asiasta, jonka jälkeen tulee tehdä ilmoittautumisvahvistus.


Tapahtumat

P��yhteisty�kumppanit