Leirinetti
Arkisto 2002-2013
Iloa liikkeellä breikissä
Kun vierailee tutkailemassa eri Pitkis-lajeja, monessa niistä kuvastuu jotakin lajin hengelle ominaista. Pitkis-break dancen porukasta välittyy heti Pitkis-paidan teksti "Iloa liikellä". Tuomaalan koululla on leiriviikon ajan tekemisen meininki. Tällä kertaa leirillä on paljon tyttöjä - yllättävää, sillä break dancen harrastaja taitaa useimmiten olla poika, ja niin toteaa breikin lajijohtaja Jani-Matti Kinkkukin eli "Jamppa". Hänestä se on hyvä juttu: mukana olevat tytöt ovatkin tosi rohkeita ja uskaltavat kokeilla vaikeitakin liikesarjoja. Tosin tytöt hänen mukaansa vaativat vähän erilaista ohjausta kuin pojat, ja tietysti muutenkin on sovellettava breikkiliikkeitä tekijän mukaan: 14-vuotiaalla pojalla ja 7-vuotiaalla tytöllä on jo fyysinen ero iso. Breikkiharjoituksissa onkin joukko jaettu tasoryhmiin. Ohjaajat Jani-Matti Kinkku, Teemu Välkkynen ja Ville Salonen ovat kaikki erittäin asiansa osaavia ohjaajia: he kuuluvat Advancing Breakers Crew -ryhmään (ABC), joka on voittanut useita valtakunnallisia kisoja.
Tulonsa nimenomaan breikkileirille leiriläiset perustelevat sillä, että breikki on kivaa ja että aina voi oppia uutta; vain yksi tuli kaverinsa vuoksi - mutta eipä hänkään näyttänyt valintaansa katuvan.
Vaikeinta kuvaajalle on pysyä näiden breikkihirmujen vauhdissa.
Niko Rantala on taitava ja sähäkkä kaveri.
Saana Puttosen tyylinäyte; kouluttajat seuraavat.
Ville vauhdissa.
Teemu näyttämässä omalle ryhmälleen harjoitetta.
Menoa riittää Tuomaalan koulussa...
...eikä lämmin päiväkään näytä haittaavan.
Ja sitten fiilistellään kuvaajan riemuksi. Tehkääpä perässä!
05.07.2005 / SPA