Leirinetti
Arkisto 2002-2013
Kunnari elämän toisella lyönnillä
International Games -leiriläiset saivat tiistai-iltana oppia muiden maiden kansallispeleistä, kun International Adventure and Sport Camp -leirin eurooppalaiset Pitkis-vaihtarit toimivat ohjaajina. Liettualainen Diana Vonzodaite ja romanialainen Daniel Cosmin Lazar kertoivat opettaneensa suomalaisleiriläisille liettualaista lapsille tarkoitettua johtajapeliä.
- Kansallispelimme on koripallo, mutta sitä ei voinut opettaa, kun ei ollut koria käytössä, Diana kertoi.
Kuva: Daniel Cosmin Lazar ja Diana Vonzodaite ovat viihtyneet Pitkiksellä. - Leiriolosuhteet ovat minulle vähän haasteellisia, mutta liikunta on ollut hauskaa, Diana totesi. Hän loukkasi jalkaansa hieman tiistaisessa vesihiihtokokeilussa, mutta uskoi sen paranevan vielä leirin aikana.
Omasta opetusvuorosta IASC-leiriläiset siirtyivät opetettaviksi. Lajina oli tietysti Suomen kansallispeli pesäpallo.
Moni näytti olevan mailan varressa suorastaan luonnonlahjakkuus. Esimerkiksi irlantilainen Ronan Kennedy täräytti kunniajuoksun jo elämänsä toisella pesislyönnillä. Selitys löytyi muusta lajikokemuksesta.
- Nämä olivat kaksi ensimmäistä lyöntiäni pesäpallossa, mutta olen pelannut Irlannissa hurlingia.
Ronan on ehtinyt leirin aikana todeta Suomen hyvin erilaiseksi maaksi kuin Irlanti.
- Ruoka on erilaista, mutta hyvää. Täällä tarjotaan paljon salaattia.
Kuva: Ronan Kennedy löi pesäpalloa kuin vanha tekijä. Hän kertoi, ettei Irlannissa järjestetä likimainkaan Pitkiksen kokoisia liikuntaleirejä.
03.07.2013 / pr