Leirinetti
Arkisto 2002-2013
Puoli yhdeksäksi lipunnostoon joka aamu
Puoli yhdeksäksi lipunnostoon joka aamu
Pitkiksen joka-aamuisiin leirirutiineihin kuuluu aamutoimien ja -palan lisäksi myös lipunnosto ja päivänavaus ohjelma-aukiolla.
Ensimmäinen lajileiri aloittaa aamupalan kymmentä yli seitsemän, viimeinen leiri tunti heidän jälkeensä. 1700 hengen ruokkiminen sovitussa ajassa vaatii jokaiselta leiriläiseltä aikataulun noudattamista.
Puoli yhdeksältä lajileirien on oltava ryhmittäytyneenä ohjelma-aukiolle ennalta sovituille paikoille. Poissa saavat olla vain ne leirit, joiden kuljetus suorituspaikoille on sovittu lähteväksi samaan aikaan.
Salkoon nousee kolme lippua: Suomen lippu keskelle ja reunoille Pitkiksen ja LiiKun liput.
07.07.2004 / MLe